Etusivu Tietoa säätiöstä Erikoisrahastot Myönnetyt apurahat Apurahojen haku Seuraava haku Yhteystiedot Yhteydenotto Linkkejä  

APURAHOJEN HAKU

Apurahojen hakijat

Apurahoja voidaan myöntää pääsääntöisesti vain Suomen kansalaisille ja kotimaisille yhteisöille tai työryhmille.

Hakijalta edellytetään yleensä kauppatieteellistä tai teknistieteellistä perustutkintoa tai - yhteisön ollessa hakijana - toimimista näillä tieteenaloilla. Opiskeluun liittyviä matka-apurahoja voidaan myöntää kauppakorkeakouluissa ja teknillisissä korkeakouluissa perustutkintoa suorittaville opiskelijoille.

Myös muut korkeakoulututkinnot ja -opinnot tai tietyn erikoisrahaston tarkoituksen mukaisen tutkimustyön tekeminen antavat edellytykset joistakin säätiön erikoisrahastoista myönnettävien apurahojen hakemiselle.

Apurahojen kohteet

Säätiö myöntää apurahoja ensisijaisesti kauppatieteellisissä ja teknistieteellisissä tiedekorkeakouluissa ja yliopistoissa suoritettaviin jatkotutkintoihin - lisensiaattitöiden ja väitöskirjojen tekemiseen. Lisäksi säätiö tukee taloudellisesti kauppatieteellistä ja teknistieteellistä opetus- ja tutkimustoimintaa sekä näiden alojen opetus-, tutkimus- ja tietoaineiston luomista, kokoamista ja julkaisemista. Joistakin säätiön erikoisrahastoista myönnettävät apurahat kohdistuvat ensisijaisesti muissa tiedekorkeakouluissa ja yliopistoissa tehtäviin jatkotutkintoihin ja tutkimustyöhön.

Korkeakoulujen perustutkintoja ei rahoiteta lukuunottamatta kaupallisissa ja teknillisissä tiedekorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskeleville myönnettäviä opiskeluun liittyviä matka-apurahoja. Ammattikorkeakouluissa suoritettaviin tutkintoihin ei myönnetä apurahoja. MBA-tutkintoihin liittyvään opiskeluun apurahoja on myönnetty vain harvoissa poikkeustapauksissa.

Apurahan suuruus

Myönnettävän apurahan määrä riippuu käyttötarkoituksen lisäksi hakijan muusta rahoituksesta ja säätiön jakoa varten varaamasta rahamäärästä. Kuvan myönnettävien apurahojen koosta saa tutustumalla edellisen hakukierroksen päätösluetteloon.

Hakemuslomakkeella esitetään hakijan kohtuullisena pitämä apurahan määrä. Myönnettävä summa voi olla haettua pienempi, mutta hakemuksen huomattava ylimitoitus ei ole hakijan edun mukaista.

Sosiaaliset perusteet eivät vaikuta myönnettävän apurahan määrään.

Apurahojen hakeminen

Apurahaa haetaan säätiön kotisivulta saatavalla hakulomakkeella, joka täytetään päätteellä kaikilta osin siinä olevien ohjeiden mukaisesti. Tämän jälkeen lomake tulostetaan ja apurahan hakija, työryhmän johtaja tai yhteisön yhdyshenkilö allekirjoittaa sen.

Henkilökohtaista apurahaa haettaessa käytetään lomaketta:
apurahalomake_henkilokohtainen_apuraha_v2.pdf (370.4 kb)

Työryhmän tai yhteisön hakiessa apurahaa käytetään lomaketta:
apurahalomake_tyoryhmat_ja_yhteisot_v2.pdf (275.3 kb)

Mikäli lomakkeella varattu tila ei riitä lomakekohdan sisällön selvittämiseen, käytetään selkeitä lyhenteitä tai erillistä liitettä.

Hakemus lähetetään allekirjoitettuna liitteineen postitse säätiölle tai toimitetaan muulla tavalla hakuajan päättymiseen mennessä säätiön toimistoon osoitteeseen:

Kaupallisten ja teknillisten tieteiden tukisäätiö - KAUTE
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

Säätiön toimisto sijaitsee Ratavartijankatu 2:n A-portaassa, 5. kerroksessa Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomförbund - SEFE - ry:n toimitilojen yhteydessä.

Sekä Suomesta että ulkomailta postitse lähetettävien hakemusten tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Myöhästyneitä tai sähköpostilla tai faxilla lähetettyjä apurahahakemuksia ei käsitellä.

Paluu etusivulle

Apurahan myöntämisen ja käytön ehdot

Apurahahakemuksessa annetut tiedot

Apurahahakemuksen allekirjoittaja vastaa siitä, että hakemuksessa ja sen liitteissä annetut tiedot ovat oikeita. Virheelliset ja totuuden vastaiset tiedot voivat johtaa myönnetyn apurahan peruuttamiseen tai jo maksetun apurahan takaisinperintään.

Apurahaa koskevat ilmoitukset lähetetään allekirjoittajalle hänen hakemuksessa ilmoittamaansa osoitteeseen. Hakemuksen allekirjoittajan on ilmoitettava säätiön toimistoon oma-aloitteisesti yhteystietojensa muutokset apurahan käyttöaikana.

Hakemuksen liitteet tulee toimittaa säätiölle jäljennöksinä tai kopioina, eikä niitä palauteta tai säilytetä.

Apurahan maksaminen

Myöntöilmoituksen yhteydessä apurahan saajalle lähetetään Maksusuunnitelma/Sitoumuslomake, jonka palauttaminen täytettynä ja allekirjoitettuna on apurahan nostamisen edellytys.

Työryhmälle myönnetyn apurahan nostamista varten on säätiölle palautettava kaikkien ryhmän jäsenten allekirjoittama Maksusuunnitelma/ Sitoumuslomake, jossa ilmoitetaan jäsenten henkilötiedot, tehtävä ryhmässä, verotuskunta ja se, miten apuraha jakaantuu ryhmän jäsenten kesken. Mikäli työryhmään kuuluu vain 2-3 henkilöä on suositeltavaa, että ryhmän jäsenet hakevat kukin henkilökohtaista apurahaa ja lomakkeen kohdassa "käyttötarkoitus" viittaavat ryhmätyöhön ja mainitsevat samaan tarkoitukseen haettavien apurahojen muiden hakijoiden nimet.

Apuraha maksetaan hakijan pankkitilille. Työ- tai tutkimusryhmälle myönnettyä apurahaa ei makseta henkilökohtaiselle pankkitilille vaan myönnetyn apurahan hakemuksen allekirjoittajan on sovittava tutkimustyön suorituspaikan kanssa apurahan maksamismenettelystä.

Apurahan käyttö

Apurahahakemuksen allekirjoittaja vastaa siitä, että myönnetty apuraha käytetään hakemuksessa ilmoitetulla tavalla. Mikäli apurahahankkeen toteutus viivästyy tai sen sisältö muuttuu tai työryhmän kokoonpanossa tapahtuu työn aikana muutoksia, on hakemuksen allekirjoittajan ilmoitettava siitä viivytyksettä säätiölle ja pyydettävä säätiön hallitukselta suostumus apurahan käytön jatkamiselle.

Kun apurahaa käytetään aputyövoiman palkkaamiseen, apurahan saaja on velvollinen huolehtimaan ennakonpidätyksestä ja muista lakisääteisistä työnantajavelvoitteista.

Saajan on ilmoitettava nostamansa apuraha veroilmoituksessaan. Säätiö lähettää tiedot nostetuista apurahoista verottajalle.

Selvitys apurahan käytöstä

Vuosiraportti

Apurahan saajan on sen käyttöaikana annettava säätiölle oma-aloitteisesti vapaamuotoinen kirjallinen selvitys apurahahankkeen edistymisestä ja apurahan käytöstä. Selvitys lähetetään vuosittain lokakuun loppuun mennessä säätiön toimistoon; ensimmäisen kerran apurahan ensimmäisen erän nostoa seuraavan kalenterivuoden lokakuussa.

Loppuraportti

Apurahan saajan on oma-aloitteisesti annettava loppuselvitys apurahan käytöstä heti, kun apurahahanke on toteutettu. Selvitys on vapaamuotoinen ja siinä tulee lähinnä kertoa työn tulokset, sen hyödyllisyys ja miten apuraha on käytetty ja miten se on edistänyt työn suorittamista.

Väitöskirja- ja lisensiaattityöhön tai tutkimus- ja julkaisutyöhön myönnetystä apurahasta selvityksenä toimitetaan säätiölle välittömästi työn valmistuttua tutkimusraportti tai julkaisu. Hyvän tavan mukaista on mainita työn rahoittajat esimerkiksi julkaisun alkusanoissa.

Opintomatkasta tai täydennyskoulutustilaisuudesta on heti niiden päätyttyä annettava lyhyt selostus, matkakertomus tai tutkintotodistuksen jäljennös.

Apurahan raukeaminen

Myönnetty apuraha, josta ei ole toimitettu Maksusuunnitelma/ Sitoumuslomaketta kuuden kuukauden kuluessa apurahan myöntämisestä, raukeaa, ellei säätiön kanssa ole asiasta toisin sovittu.

Mikäli apurahaa ei nosteta kahden vuoden kuluessa sen myöntämisestä, se raukeaa.

Yhteydenotot ja apurahoja koskevat tiedustelut